Pallontallaajat.net
Valikko
Näytetään avainsana

URBEX

URBEX – HYLÄTTY VESIPUISTO BLUB

toukokuu 4, 2017

Olenkin jo jonkun verran kirjoitellut Berliinin reissustamme ja nyt taas palaamme sinne, nimittäin esittelen koko matkan lempikohteeni Blubin. Blub on siis hylätty vesipuisto, jonne oli majapaikastamme Ku’dammista noin puolen tunnin matka, laskematta yhtä väärää käännöstä ja puolen tunnin harhailua ( myönnän, mun vika, mutta arviointivirheeni johti kuitenkin haikaran bongaamiseen läheisellä lammella, ei huono). Harmiksemme vesipuisto oli palanut viimevuonna, joten emme nähneet vesipuistoa kaikessa karussa “loistossaan”, mutta paikka oli siitä huolimatta todellakin käymisen arvoinen ja jäin jopa harmittelemaan etten kavunnut alla näkyvään keltaiseen torniin.

Kuten mainitsin ensimmäisessä “urbex”-postauksessa, halusin mennä käymään Berliinissä jossain hylätyssä kohteessa, joten etsimme tarkoituksella tämän tyylistä rakennusta tai puistoa. Blubin löysin Pinterestistä hakusanoilla “urban exploring Berlin” ( tai jotain sinnepäin), ja paikkaan oli kuin olikin luvattu hyvin helppo sisäänpääsy, sillä aikaisemmat vierailijat olivat valmiiksi kaataneet ja rikkoneet aidat joten sinne tarvi vain kävellä. Alueelle meneminenkään ei ollut sen hankalempaa, metrolla läheiselle asemalle ja sieltä pieni kävelymatka sekä ympärille rakennetun vallin ylitys. Tarkempia ohjeita ( osoite ja metrot jne) löytyy googlettelemalla. Tulipalon aiheuttamat vahingot ja romahtaneet paikat olivatkin ainoa este, joiden vuoksi kulkeminen puiston sisällä hankaloitui, eikä ollut edes mahdollista monissa paikoissa.

Blubissa käynti osoittautui loppujen lopuksi itselleni lempijutuksi reissullamme, sillä paikka oli omalla tavallaan todella kaunis ja inspiroiva, vaikka petyin hieman että graffititaideteosten sijaan seinät oli muurattu mielestäni rumilla tageilla, toisinkuin viimeisessä urbex-kohteessa tulitikkutehtaalla. Tälläkin paikalla mielikuvitus laukkasi, joka aiheutti pienen kohtauksen keskuudessamme ja päädyimme juoksemaan pois sisätiloista ( luultavasti rotan takia). Summa summarum: suosittelen vahvasti!


Lisää kuvamateriaalia löytyy myös Berliinin reissuvideolta.

URBEX – ENSIMMÄINEN KOHDE

helmikuu 12, 2017

Olen henkilökohtaisesti aina ollut kiinnostunut “urban exploringin”, eli tuttavallisemmin urbexin aloittamisesta. Aloittaminen on kuitenkin aina jäänyt, erinäisten syiden sekä tekosyiden vuoksi. Tampereelle muutto kuitenkin helpotti asiaa lähimmän kohteen ollessa suunnilleen kilometrin päässä ja nyt puolen vuoden täällä asumisen jälkeen saimme aikaiseksi lähteä pienelle tutkimusmatkalle hylätylle tulitikkutehtaalle Santalahteen.

Menimme tulitikkutehtaalle sunnuntaiaamupäivällä, josta luultavimmin johtui se ettei alueella näkynyt ketään muuta, eikä se ollut järin pelottava. Kuitenkaan yksin en sinne pimeän aikaan lähtisi, sillä ihmisiä selvästi pyöri alueella paljon lumeen jääneistä jäljistä sekä roskien määrästä päätellen, enkä vilkkaan mielikuvituksen omaavana uskaltanut edes valoisalla mennä pimeimpiin nurkkiin tai huoneisiin. Tämän paikan jälkeen on myös pakko todeta että tulevalla Berliinin matkalla urbex-harrastus saa jatkoa, sillä tällaiset paikat inspiroivat älyttömän paljon taiteen ja ihmisten jättämien jälkien johdosta. Valot, varjot ja pieni jännitys antavat myös oman mausteensa tämän kaltaiseen matkailuun. Suosittelen kyllä tulitikkutehtaalla käyntiä jos kaipaa jotain inspiraation lähdettä tai haluaa aloittaa urbex-harrastuksen, siksi että alueelle voi suoraan kävellä sisään ja paikka vaikuttaa pysyvän hyvin pystyssä betonirakenteiden vuoksi.