Pallontallaajat.net
Valikko
Näytetään avainsana

HÖPINÄÄ

EPÄONNI MATKASSA

maaliskuu 14, 2018

Aasian matkalla epäonni tuntui seuraavan maasta toiseen jatkuvalla syötöllä, eikä reissussa tainnut olla yhtään kohdetta jossa asiat olisivat menneet täysin putkeen. Huumorintajua suosittelen siis varaamaan matkaan, ainakin jos sattuu olemaan yhtä taitava kuin minä ja reissutoverini Annika, eikä mistään huolimatta opi läksyjään sitten millään. Vitutuksen tunteeseen suosittelen myös verensokeria nostattavia syötäviä, joiden avulla paha mieli katoaa astetta helpommin.

Ensimmäinen huonon onnen potkaisu tapahtui heti Singaporessa pari tuntia lennon laskeutumisen jälkeen, kun rikoin puhelimeni. Budjettiin tuli sadankahdenkymmenen euron miinus kun piti käydä ostamassa uusi tilalle. Olin jo lähes valmis lähtemään kotiin tässä vaiheessa kun viimeisestä ruokailustakin oli useampi tunti. Sanoisin että matkaseuran kanssa vaikeudet on kyllä helpompi kohdata kuin yksin, ilman puhelinta suunnistus sellaista ostamaan uudessa kaupungissa on kieltämättä kokemus, varsinkin kun luurikaupassa tajuaa että rahaakin siihen puhelimeen aikalailla tarvisi. Sentään puhelimet eivät ole yhtä kalliita kuin koto-Suomessa ja iPhone vitonen kämmenessä jatkoin loppumatkan.

Pienimmät vahingot olivat lukuiset bussien myöhästymiset ja odottelut sekä majapaikkojen peruuntumiset tai täynnä olevat hostellit. Pari kertaa olin liian aikaisin paikanpäällä, jolloin piti lähteä metsästämään uutta majoitusta, mutta tilanteet kääntyivät monesti päälaelleen kun uusi majoitus olikin paljon mielekkäämpi ja tapahtumarikkaampi kuin mitä toinen paikka luultavasti olisi ollut. Myös epämiellyttävät majoituspaikat ja kaikenlaiset öttiäiset tekivät oman osansa. Kerran ostimme myös liput muualle kuin minne bussi meidät vei. Tuktukitkin kuljettivat välillä vääriin paikkoihin ja alkoivat taistelemaan sovituista maksuista.

Yksi mieleenpainuvimmista jutuista oli kuitenkin Vietnamin rajan ylitys, joka on luultavasti tähän astisista matkakokemuksista kauhein. Tapahtumasarja alkoi siitä kun bussi oli kuuden aikaan aamulla rajalta puoli kilometriä poispäin ja jouduimme ramppaamaan tämän välin pari kertaa epäselvyyksien takia. ( Hox: olimme tässä vaiheessa istuneet bussissa noin 20 tuntia.) Kun pääsimme rajalle, joku nainen otti henkilöllisyytemme Laosin puolella ylös ja kaikki vaikutti olevan ok.

Vietnamin puolella vaikeudet alkoivat siitä, kun viisumissa oleva sukunimeni ä-kirjain oli kirjoitettu muotoon “ae” ( eri tavalla kuin passissa siis), jota selviteltiin suunnilleen vartti ja kolme viranomaista ihmettelivät tätä vuorotellen ennenkuin antoivat hyväksyntänsä. Toinen ongelma oli se, ettei meillä ollut rahaa rajan läpi pääsyä varten, jolloin viranomaisten piti kuskata meidät lähimmälle nostoautomaatille moottoripyörillä, jolle kaikki naureskelivat paikanpäällä. Kaksi valkoista tyttöä rankkasateessa ravaamassa eestaas rajavartioiden kyydissä. Tässä vaiheessa alettiin miettiä jo ettei tää voi olla totta. Annikalta puuttui myös passikuva, jolloin yksi kaivoi puhelimensa esiin ja nappaisi hänestä kuvan, sekä kommentoi laittavansa sen omaksi taustakuvakseen. Tämä näytti kelpaavan.

Kun viisumit ja raha-asiat olivat kuitenkin kunnossa, alkoi jo näyttää että olemme voiton puolella. Kuitenkin viimeisen kerran kun mentiin tarkistuttamaan passeja, ei Annikan passia uskottu hänen omakseen ja seuraava vartti jäljenneltiin hänen nimikirjoitustaan ja vertailtiin naamaa sekä passikuvaa useampaan otteeseen. Kun rajan läpi kuitenkin lopulta päästiin, oltiin siellä jo vietetty noin puolitoista tuntia. Sitten oli vielä yksi ongelma: missä bussi? Kaikki muut kyytiläiset olivat läpäisseet rajan paikallisina vartissa, eli pelko oli suuri että bussi ja kamppeet olivat jo kaukana poissa lähellä Hoi Ania. Bussi löydettiin parinkymmenen minuutin pyörimisen jälkeen läheiseltä bensa-asemalta jossa kuski päätti vielä vesisuihkulla huuhdella kuraiset jalkamme ja päästiin vihdoin jatkamaan matkaa. Helpotus oli suuri kun saavuimme Hoi Aniin ( jossa piti vielä pari kilsaa kylläkin kävellä hostellille rinkkojen kanssa 25 tunnin bussijupakan jälkeen).

Vietnamista Kambodzaan pääsy oli myös oma operaationsa, kun taistelimme majatalon pitäjän kanssa tunnin vääristä vaihtorahoista ja nostoautomaatit eivät toimineet missään, eli toistimme virheen jota vannoimme ettemme enää tee: emme tuoneet tarvittavia rahoja rajalle. Sitten paloimme vielä veneen kannella järkyttävään kuntoon kun nukahdimme sinne, emmekä voineet astua pariin päivään ulos. Kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu mutta ainakin jää hyviä tarinoita kerrottavaksi, eikö niin? Onko teillä ollut matkassa epäonnea, kertokaa jos tarinoita löytyy, näitä on aina hauska kuulla!

Team Epäonnellakin oli kuitenkin hetkensä & hyvääkin onnea löytyi kyllä aikalailla tasapainoisesti epäonnistumisien keskellä!

KÄÄNTEINEN KULTTUURISHOKKI

maaliskuu 13, 2018

Blogin “kirjoittaminen” ( kirjoittamatta jättäminen) ei ole onnistunut kovin hyvin viimeaikoina, joten tässä väliaikatsekkaus mitä parin kuukauden aikana on tapahtunut! Kävin siis heti matkalta palattuani Oulussa viettämässä joulua ja uuttavuotta, kotiin palasin tammikuussa. Helmikuussa iski käänteinen kulttuurishokki ja ostin äkkilähdön Amsterdamiin! Siellä vietin neljä päivää töiden välissä, jonka aikana kävin katsomassa aikalailla kaikki paikalliset nähtävyydet sekä tutustumassa pintapuolisesti kaupunkiin ja sen ihaniin ihmisiin. Tässä lyhyen lyhyt matkakertomus:

  1. Päivä: Saavuin Amsterdamin Hostelliin ennen keskipäivää, vuokrasin pyörän ja poljin keskustaan. Keskustassa pyöräilin ympäriinsä ja löysin tieni Free City Tour:ille jossa kävimme läpi historiaa ja tärkeimpiä paikkoja. Lisäksi siellä myös tutustuin pariin uuteen ihmiseen, joista yksi myös kutsui minut ihmettelemään houseboatia kavereidensa kanssa! Sosialisoin illan Hostellin baarissa muutamien muiden matkailijoiden kanssa.
  2. Päivä: Kävin Van Goghin taidemuseossa, joka oli todella mielestäni todella mielenkiintoinen ja ällistyttävä ( suosittelen jos on vähänkään kiinnostusta taiteeseen). Museon jälkeen pyörin päämäärättömästi tutustumassa kaupunkiin ja sen tarjoamiin ihmeisiin. Illalla menin houseboatille ja pelasimme muunmuassa Cards against humanity- korteilla.
  3. Päivä: Kävin paikallisessa vohvelikahvilassa ja Anne Frankin talossa. Löysin myös iki-ihanan vintagevaatekaupan ( We Are Vintage), josta ostin itselleni upean jättikokoisen vaalean farkkutakin. Illalla piipahdin hostellin baarimikon luona kylässä, siellä soiteltiin kitaraa, laulettiin ja juotiin viiniä.
  4. Päivä: Aamupala paikallisten suosimassa pienessä kahvilassa, sadesäällä keskustan kaupoissa pyörimistä ja lähtö kotiin neljän aikaan päivällä!

Sitten seuraaviin matkoihin: nyt olen alkanut tositarkoituksella suunnittelemaan tulevaa kesää, jolloin ajattelin irtisanoa kämppäni ja heittää tavarani johonkin vuokrattavaan varastotilaan, matkustaa Tampereelta Turkuun ja sieltä eteenpäin Puolaan, josta tarkoitus olisi kulkeutua junilla sekä busseilla itä-Euroopan halki jonnekkin en ole vielä varma minne. Sieltä reissu jatkuisi kohti Tanskaa, jonne olen ostanut lipun Roskilde- festivaaleille, jotka kestävät viikon. Tästä pitäisi vielä jaksaa nousta takaisin henkiin ja jatkaa matkaa Tukholmaan Ed Sheeranin keikalle kolmen ystäväni kanssa! Kaikkea en ole todellakaan suunnitellut valmiiksi mutta jonkinlainen kuva alkaa jo muodostua päähäni. Tukholmassa olisi oltava siis 12. heinäkuuta eli matkustusaikaa, jos Suomeen en halua vielä palata, olisi keikan jälkeen ( riippuen siitä pääsenkö opiskelemaan) puolestatoista kuukaudesta eteenpäin. Nähtäväksi jää miten käy!

Alla vielä kuva siitä kun kävimme Sonjan kanssa retkiluistelemassa viikko takaperin Näsijärven jäällä, on täällä Suomessakin välillä arjesta irtautuessa ihanaa.

“ONNISTUNEIMMAT” OTOKSET

joulukuu 30, 2017

Postauksen idean näin ensimmäisenä Archie gone lebanon – blogissa, joka oli sen löytänyt Aurinkorasvaa ja Aloe Veeraa -blogista. Reaktioni näihin oli varmasti mitä hulvattomin ja tirskuttuani hetken omien arkistojeni kätköilleni päätin että enhän nyt missään nimessä voi jättää tätä postausta tekemättäkään. Itsekin omaan aika nopeaa toimivan delete-sormen ja tiukan seulan etenkin omakuvissa, josta johtuen osa parhaista paloista ovat säilössä ( harmi kyllä) vain muistoissani, mutta jäljelle jääneistä otoksista saatte kuitenkin nauttia!

Poseeraustaidot on tässä kyllä samaa luokaa kun mun silmäpussit: vähintään yhtä jäätävät. Lisäksi molemmista päätellen on tullut nukuttua aivan liian vähän.

Valotuksen testailukuva tai kenties vaihtoehtoisesti kaksitoista vuotiaan Jennan syksyn ensimmäinen koulupäivä.

Sarjassamme “kun kuvaaja ei lopeta kuvaamista kun haet kameraa pois”, on aina luvassa mitä ilmeekkäämpiä otoksia joka kerta!

Onnellisuus on täysin ylitsepursuavaa tässä kuvassa. En tiedä oonko yrittäny näyttää jotenkin supercoolilta vai mikä on vikana, kenelläkään ehdotuksia siitä mitä oon miettiny? Ehkä joku söi mun vikat sipsit?

 

Aina kun musta otetaan kuvia niin vähintään yksi näyttää tältä, sillä en osaa olla hiljaa.

Mitä voi odottaa kuvilta jotka otetaan katulampun välittömässä läheisyydessä?

Kuvaussessioiden helmiä ovat kieltämättä nämä viimeiset kuvat, jotka ovat jonkun takia lähes poikkeuksetta jotain tämän tyylistä.

Jos kuvia räpsitään taukoamatta, jotta edes yksi olisi onnistunut niin voidaan olettaa että useassa on jonkin näköinen epänormaali asento sekä ilme.

 

Tässä olivat omat kauneimmat kuvani 2017, linkkailkaa kommentteihin jos otatte haasteen vastaan niin pääsen nauramaan vuorostani teidän epäonnistuneimmille otoksille! Teen lisäksi lupauksen ensivuodelle, että en poistele kaameita kuvia samaa tahtia kuin yleensä, näiden selailu oli todellakin halpaa ja hyvää viihdettä etenkin näin iltavillin aikaan.