Pallontallaajat.net
Valikko

FESTAREILLE VAPAAEHTOISEKSI

heinäkuu 22, 2017

Yksi edullinen tapa saada uusia kokemuksia ( ja ehkä harrastaa hieman kotimaan, tai miksei ulkomaidenkin matkailua) on mennä festareille vapaaehtoiseksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että teet töitä noin puolet festareista ja vastapalkaksi saat ilmaiset liput, ruoat, mahdollisen majoituksen sekä muitakin etuja ja palveluita. Itse kävin tänä vuonna toista kertaa Provinssissa vapaaehtoisena ja olen ollut molempina vuosina todella tyytyväinen siihen, miten hyvin vapaaehtoisille on järjestetty kaikki asiat ohjeistuksesta ruokailuun ja majoitukseen. Parhaana asiana olen pitänyt kuitenkin ennen kaikkea uusia tuttavuuksia ja ystäviä joita tapahtumasta löytää, sekä tottakai keikkoja! Molemmat vuodet olen siis käynyt vapaaehtoisena yksin ja voin sanoa että päätös lähteä ensimmäistä kertaa oli yksi parhaista päätöksistä ikinä, sillä yksin lähtiessä on lähes pakko tutustua ihmisiin jos haluaa seuraa. Olen työskennellyt festareilla rahaakin vastaan, mutta silti en vaihtaisi vapaaehtoiskokemuksia pois mistään hinnasta.

Provinssissa kaava oli molempina vuosina sama, vaikka työskentelin eri pisteissä. Ensin hakulomaketta menemään, sitten odotetaan hyväksymiskirjettä hakettuun hommaan. Itse olin 2016 anniskelussa ja 2017 järjestyksenvalvojana. Seuraavaksi sähköpostiin saapuu joskus noin kuukausi ennen festareita kirje, josta selviää majoituspaikka ja tapaamis- sekä mahdollisesti työajatkin oman työporukan kanssa. Festareille saavuttaessa käydään ilmoittautumassa pisteessä x, josta saadaan työpaita sekä rannekkeet ja sitten ei muutakuin työn parissa festareiden viettoon!

Kuvat © Sonja Haapala ja Riikka Vaahtera

MENOLIPPU SINGAPOREEN

heinäkuu 9, 2017

Elikkäs, nyt kävi niin että selailin eräs pilvinen iltapäivä Momondoa “Trip finder” asetuksilla lokakuu lähtöaikana ja törmäsin edulliseen lentolippuun kohteena Singapore. Mietin asiaa yön yli ja nyt on lippu takataskussa ( sähköpostissa), eli tämä tyttö lähtee lokakuun 9. päivä kohti Singaporea ja Aasiaa reppureissailemaan. En ole vielä ehtinyt reissua järin suunnitella, mutta ajatuksena olisi tehdä matka Singaporesta Thaimaahan ja sieltä eteenpäin en tiedä minne, ja joulukuussa olisi tarkoitus palata kotiin! Haluaisinkin kuulla teiltä kokemuksia ja ehdotuksia. Mitkä ovat parhaat kohteet ja mistä löytyy pysäyttävimmät maisemat? Mitä paikkoja kannattaa ehdottomasti välttää? Löytyykö hyviä matkavinkkejä reppureissaajalle takataskusta kenties kantapään kautta opittuna? Olen avoin ehdotuksille, neuvoille ja vinkeille!

ISRAEL PÄHKINÄNKUORESSA

heinäkuu 7, 2017

Vuoden 2014 syyslomalla lähdin äiti matkaseuranani Israeliin. Israel valikoitui matkakohteeksi sen vuoksi, että äitini asui siellä nuorena ja ikävä niihin maisemiin kasvoi ajan kuluessa. Kaupunki jonne menimme, eli Tel Aviv, on Israelissa yleisin “turistikohde”, mutta levottomuuksien takia turistimäärät olivat vähäiset ja matkoja oli peruttu paljon. Majoituimme hotellissa nimeltään GilGal, joka oli parin sadan metrin päästä rannassa ja jonka kattoterassilta näkyivät aivan uskomattomat maisemat kaupunkiin ja merelle päin, eli parhaat aamupalamaisemat koskaan. Muistakaa ottaa lenkkitossut mukaan, sillä itselläni alkoi jo omatuntoa kolottamaan, sillä rantakatuja pitkin juoksevia ihmisiä oli pilvin pimein.

Paras asia Tel Avivissa olikin heittämällä kaunis kolmentoista kilometrin pituinen rantaviiva, joka oli tuolloin aikalailla tyhjillään ja jota pitkin kävely oli täydellinen tapa kuluttaa aikaa päivästä toiseen. Tel Avivista oli lyhyt matka Jaffaan, joka osoittautuikin toiseksi lempipaikakseni. Jaffa on tunnettu historiallisista nähtävyyksistään ja nimensä mukaisesti kauniista maisemistaan, joista näki upean meren horisonttiin asti, koko Tel Avivin rannan ja kaupungin pilvenpiirtäjineen.

Tel Avivin ja Jaffan lisäksi kävimme päiväreissun Jerusalemissa ja paikkojen ero oli todella suuri, sillä Tel Avivin ollessa enemmän nuorten paikka juhlimiselle ja rentoutumiselle sekä rantaleijonille, oli Jerusalem taas yllättävän rauhallinen kohde suurimmaksi osaksi levottomuuksienkin keskellä ja kävimme siellä kaikki tutuimmat nähtävyydet läpi, kuten vanhan kaupungin ja Getsemanen puutarhan. Jerusalem oli mielestäni mielenkiintoisin paikka jossa kävimme, sen ollessa pyhä kaupunki jossa uskonnot aiheuttavat todella paljon ristiriitoja, suvaitsemattomuutta sekä kilpailua. Suosittelenkin sinne mennessä todella ottamaan selvää ja tutustumaan paikan historiaan, sillä se voi avartaa näkymiä jo paljon.