Pallontallaajat.net
Valikko

EPÄONNI MATKASSA

maaliskuu 14, 2018

Aasian matkalla epäonni tuntui seuraavan maasta toiseen jatkuvalla syötöllä, eikä reissussa tainnut olla yhtään kohdetta jossa asiat olisivat menneet täysin putkeen. Huumorintajua suosittelen siis varaamaan matkaan, ainakin jos sattuu olemaan yhtä taitava kuin minä ja reissutoverini Annika, eikä mistään huolimatta opi läksyjään sitten millään. Vitutuksen tunteeseen suosittelen myös verensokeria nostattavia syötäviä, joiden avulla paha mieli katoaa astetta helpommin.

Ensimmäinen huonon onnen potkaisu tapahtui heti Singaporessa pari tuntia lennon laskeutumisen jälkeen, kun rikoin puhelimeni. Budjettiin tuli sadankahdenkymmenen euron miinus kun piti käydä ostamassa uusi tilalle. Olin jo lähes valmis lähtemään kotiin tässä vaiheessa kun viimeisestä ruokailustakin oli useampi tunti. Sanoisin että matkaseuran kanssa vaikeudet on kyllä helpompi kohdata kuin yksin, ilman puhelinta suunnistus sellaista ostamaan uudessa kaupungissa on kieltämättä kokemus, varsinkin kun luurikaupassa tajuaa että rahaakin siihen puhelimeen aikalailla tarvisi. Sentään puhelimet eivät ole yhtä kalliita kuin koto-Suomessa ja iPhone vitonen kämmenessä jatkoin loppumatkan.

Pienimmät vahingot olivat lukuiset bussien myöhästymiset ja odottelut sekä majapaikkojen peruuntumiset tai täynnä olevat hostellit. Pari kertaa olin liian aikaisin paikanpäällä, jolloin piti lähteä metsästämään uutta majoitusta, mutta tilanteet kääntyivät monesti päälaelleen kun uusi majoitus olikin paljon mielekkäämpi ja tapahtumarikkaampi kuin mitä toinen paikka luultavasti olisi ollut. Myös epämiellyttävät majoituspaikat ja kaikenlaiset öttiäiset tekivät oman osansa. Kerran ostimme myös liput muualle kuin minne bussi meidät vei. Tuktukitkin kuljettivat välillä vääriin paikkoihin ja alkoivat taistelemaan sovituista maksuista.

Yksi mieleenpainuvimmista jutuista oli kuitenkin Vietnamin rajan ylitys, joka on luultavasti tähän astisista matkakokemuksista kauhein. Tapahtumasarja alkoi siitä kun bussi oli kuuden aikaan aamulla rajalta puoli kilometriä poispäin ja jouduimme ramppaamaan tämän välin pari kertaa epäselvyyksien takia. ( Hox: olimme tässä vaiheessa istuneet bussissa noin 20 tuntia.) Kun pääsimme rajalle, joku nainen otti henkilöllisyytemme Laosin puolella ylös ja kaikki vaikutti olevan ok.

Vietnamin puolella vaikeudet alkoivat siitä, kun viisumissa oleva sukunimeni ä-kirjain oli kirjoitettu muotoon “ae” ( eri tavalla kuin passissa siis), jota selviteltiin suunnilleen vartti ja kolme viranomaista ihmettelivät tätä vuorotellen ennenkuin antoivat hyväksyntänsä. Toinen ongelma oli se, ettei meillä ollut rahaa rajan läpi pääsyä varten, jolloin viranomaisten piti kuskata meidät lähimmälle nostoautomaatille moottoripyörillä, jolle kaikki naureskelivat paikanpäällä. Kaksi valkoista tyttöä rankkasateessa ravaamassa eestaas rajavartioiden kyydissä. Tässä vaiheessa alettiin miettiä jo ettei tää voi olla totta. Annikalta puuttui myös passikuva, jolloin yksi kaivoi puhelimensa esiin ja nappaisi hänestä kuvan, sekä kommentoi laittavansa sen omaksi taustakuvakseen. Tämä näytti kelpaavan.

Kun viisumit ja raha-asiat olivat kuitenkin kunnossa, alkoi jo näyttää että olemme voiton puolella. Kuitenkin viimeisen kerran kun mentiin tarkistuttamaan passeja, ei Annikan passia uskottu hänen omakseen ja seuraava vartti jäljenneltiin hänen nimikirjoitustaan ja vertailtiin naamaa sekä passikuvaa useampaan otteeseen. Kun rajan läpi kuitenkin lopulta päästiin, oltiin siellä jo vietetty noin puolitoista tuntia. Sitten oli vielä yksi ongelma: missä bussi? Kaikki muut kyytiläiset olivat läpäisseet rajan paikallisina vartissa, eli pelko oli suuri että bussi ja kamppeet olivat jo kaukana poissa lähellä Hoi Ania. Bussi löydettiin parinkymmenen minuutin pyörimisen jälkeen läheiseltä bensa-asemalta jossa kuski päätti vielä vesisuihkulla huuhdella kuraiset jalkamme ja päästiin vihdoin jatkamaan matkaa. Helpotus oli suuri kun saavuimme Hoi Aniin ( jossa piti vielä pari kilsaa kylläkin kävellä hostellille rinkkojen kanssa 25 tunnin bussijupakan jälkeen).

Vietnamista Kambodzaan pääsy oli myös oma operaationsa, kun taistelimme majatalon pitäjän kanssa tunnin vääristä vaihtorahoista ja nostoautomaatit eivät toimineet missään, eli toistimme virheen jota vannoimme ettemme enää tee: emme tuoneet tarvittavia rahoja rajalle. Sitten paloimme vielä veneen kannella järkyttävään kuntoon kun nukahdimme sinne, emmekä voineet astua pariin päivään ulos. Kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu mutta ainakin jää hyviä tarinoita kerrottavaksi, eikö niin? Onko teillä ollut matkassa epäonnea, kertokaa jos tarinoita löytyy, näitä on aina hauska kuulla!

Team Epäonnellakin oli kuitenkin hetkensä & hyvääkin onnea löytyi kyllä aikalailla tasapainoisesti epäonnistumisien keskellä!

3 Kommenttia

  • Vastaa Christa maaliskuu 15, 2018 at 18:22

    No on teillä tosiaan ollut vaiherikas reissu. Omalle kohdalle ei ole juurikaan mitään lentojen myöhästymistä (viimeksi 24h) ja pientä sairastumista kummempaa sattunut. Tai joo, Brasiliassa meinasimme jäädä keskelle ei mitään, kun busseja ei kulkenutkaan, mutta pääsimme sitten paikalliskyydillä lopulta sinne minne pitikin. Aika eksoottista vaan istua lauton avalla mm. kanahäkkiä pitelevän miehen vieressä.

    • Vastaa Jenna maaliskuu 16, 2018 at 18:54

      Oli tosiaan, toivottavasti ensikerralla hieman vähemmänkin! Keskelle ei mitään on kyllä paha jäädä, onneksi pääsitte pälkähästä, vaikkakin sitten kanan vieressä matkustaen. Täällä riitti kyllä teidänkin puolesta myös lentojen myöhästymisiä sekä passienkin ( onneksi väliaikaisia) katoamisia hostellien toimesta, plus sairastumisiltakaan ei vältytty.

  • Vastaa Sonja H maaliskuu 28, 2018 at 23:35

    Haha, sää kyllä jaksat koheltaa! 😀 Onneks mulla ei oo ikinä sattunut mitään sen kummempaa. Sun pitäis ottaa mut varmaan onnensirkaksi reissuille mukaan!

  • Vastaa