Pallontallaajat.net
Valikko

URBEX – HYLÄTTY VESIPUISTO BLUB

toukokuu 4, 2017

Olenkin jo jonkun verran kirjoitellut Berliinin reissustamme ja nyt taas palaamme sinne, nimittäin esittelen koko matkan lempikohteeni Blubin. Blub on siis hylätty vesipuisto, jonne oli majapaikastamme Ku’dammista noin puolen tunnin matka, laskematta yhtä väärää käännöstä ja puolen tunnin harhailua ( myönnän, mun vika, mutta arviointivirheeni johti kuitenkin haikaran bongaamiseen läheisellä lammella, ei huono). Harmiksemme vesipuisto oli palanut viimevuonna, joten emme nähneet vesipuistoa kaikessa karussa “loistossaan”, mutta paikka oli siitä huolimatta todellakin käymisen arvoinen ja jäin jopa harmittelemaan etten kavunnut alla näkyvään keltaiseen torniin.

Kuten mainitsin ensimmäisessä “urbex”-postauksessa, halusin mennä käymään Berliinissä jossain hylätyssä kohteessa, joten etsimme tarkoituksella tämän tyylistä rakennusta tai puistoa. Blubin löysin Pinterestistä hakusanoilla “urban exploring Berlin” ( tai jotain sinnepäin), ja paikkaan oli kuin olikin luvattu hyvin helppo sisäänpääsy, sillä aikaisemmat vierailijat olivat valmiiksi kaataneet ja rikkoneet aidat joten sinne tarvi vain kävellä. Alueelle meneminenkään ei ollut sen hankalempaa, metrolla läheiselle asemalle ja sieltä pieni kävelymatka sekä ympärille rakennetun vallin ylitys. Tarkempia ohjeita ( osoite ja metrot jne) löytyy googlettelemalla. Tulipalon aiheuttamat vahingot ja romahtaneet paikat olivatkin ainoa este, joiden vuoksi kulkeminen puiston sisällä hankaloitui, eikä ollut edes mahdollista monissa paikoissa.

Blubissa käynti osoittautui loppujen lopuksi itselleni lempijutuksi reissullamme, sillä paikka oli omalla tavallaan todella kaunis ja inspiroiva, vaikka petyin hieman että graffititaideteosten sijaan seinät oli muurattu mielestäni rumilla tageilla, toisinkuin viimeisessä urbex-kohteessa tulitikkutehtaalla. Tälläkin paikalla mielikuvitus laukkasi, joka aiheutti pienen kohtauksen keskuudessamme ja päädyimme juoksemaan pois sisätiloista ( luultavasti rotan takia). Summa summarum: suosittelen vahvasti!


Lisää kuvamateriaalia löytyy myös Berliinin reissuvideolta.

4 Kommenttia

  • Vastaa Sonja H toukokuu 4, 2017 at 22:35

    Ah! Tais olla munki lempipaikka (ainakin mieleenpainuvin), hirveesti kun ei keretty reissulla tehdä 😀 Hyviä kuvia sait tuolta!

    • Vastaa imjnbtw toukokuu 4, 2017 at 22:44

      Kiitoksia!

  • Vastaa Kati / Lähinnä Kauempana toukokuu 6, 2017 at 11:03

    Upea paikka! Tuolla pitää kyllä käydä seuraavalla Berlinin-reissulla. Oletko käynyt Berliinin hylätyssä huvipuistossa Spreeparkissa? Tosin siihen on kai tulossa uutta toimintaa, joten en tiedä miten hylätty se enää on. Mua kans kiehtoo nämä hylätyt paikat! Ja Berliini. 🙂

    • Vastaa imjnbtw toukokuu 6, 2017 at 11:18

      Kiitos kommentista,
      Spreeparkissa en ole käynyt, vaikka myös sitä mietittiin porukalla kohteeksi mutta päätettiin aloittaa “helpommasta” paikasta. Hylätyissä kohteissa on kyllä jotain omaa taikaansa! 🙂

    Vastaa