Pallontallaajat.net
Valikko

LAPSENA ULKOMAILLA

joulukuu 30, 2016

Kuten viimepostauksessa mainitsin, matkailin pienenä vanhempieni kanssa ( useimmiten) aurinkorannoilla, ja viimeinen koko perheen yhteinen matka sijoittui Roomaan vuodelle 2015. Näiden matkojen lisäksi harrastimme isovanhempieni kanssa myös kotimaanmatkailua asuntovaunun kanssa. Tästä sainkin ajatuksen tehdä näistä matkoista kokonaan erillisen postauksen ja alkaa kaivaa vanhoja kuva-albumeita toivoen, että löytäisin edes pari aiheeseen sopivaa kuvaa. Kultakaivos avautui pienen etsinnän jälkeen ja löysin kymmeniä kuvia lapsuuden matkoilta.

25062010064 dsc00656dsc01327 dsc01380

Itse koin lapsena matkat hyvin jännittäviksi ja yöt ennen lähtöä koostuivatkin nukkumisen sijaan suurimmalti osin sängyssä pyörimisestä sekä matkalaukkujen pakkaamisesta. Ylempänä olevassa kuvassa jossa puhallan rantapalloa kello onkin noin 1 yöllä, ja olemme juuri saapuneet Bulgariaan vuonna 2005. Mainittakoon, että lapsena uima-altaat veivät yleensä voiton museoiden, nähtävyyksien ja joskus jopa merenrantojen sijaan.

dsc01389 dsc01397dsc01415 dsc02125

Parhaiten itselleni matkoilta ovat kuitenkin polskimisten sijaan jääneet muistot perheen yhteisistä hetkistä. Biljardimatsista iskän kanssa, minivaelluksista kaupungin ulkopuolella, merenelävien ihmettelystä Kreetan Seaworldissa ja tulikuumasta saunaksi kutsutusta vuokra-autosta, kun pyörimme vahingossa tunnin ajan ympyrää hotellin lähettyvillä. Bulgariassa muistan myös kun kävimme usein lähettyvillä olevassa ravintolassa, josta tilasin aina saman annoksen, eli ”Chicken sticks”, jota kyllä ikävöin yhä.

img_0104 img_0126 img_0134 img_0150 img_0165 img_019925062010056 img_0601

Lukuisia rantalomia ennen ”harjoittelimme” matkailua Silja Linen risteilyillä Tukholmaan, josta muodostuikin joiksikin lapsuusvuosiksi kesäinen perinne, jota odotimme aina siskoni kanssa monia viikkoja. Laivan buffettien ja Taxfreen sijaan odotimme kuitenkin matkailun tuomaa iloa sekä jännitystä. Näiden reissujen jälkeen kaupunkilomailua jatkoimme kuitenkin vasta Pariisin reissulla 2009, jossa kävin toisen kerran vuonna 2013 kisamatkalla Disneylandissa, joka olikin ensimmäinen kertani ulkomailla ilman kumpaakaan vanhempaa.

img_4715 img_4717 img_4736 img_4925 img_4988 pict3780

Ei kommentteja

Vastaa